"I long to ride a bike, dance, whistle, look at the world, feel young and know that I'm free." -Anne Frank

Melko rauhaisa viikko Haarlemissa, menoa on hiukan hidastanut maanantaina ikäväksi yltynyt poskiontelontulehdus. Oon ollut vähän under the weather jo pidempään, mutta maanantai-aamuna tauti otti käänteen huonompaan suuntaan eikä enää auttanut kuin soitella lekurille... Äiti pelotteli skypessä jo punktioilla ja vaikka millä, mutta torstain lääkärilläkäynti oli kyllä pettymysreissu. Lääkäri ei sanonut muuta kuin että vissiin kyseessä on pitkittynyt virustulehdus (ylläri, mutta oisin kyllä arvostanut jos olisi edes verikokeen ottanut että vois olla ihan varma...) ja että eipä sille pahemmin mitään ole tehtävissä. Kuumetta ei ole ja keuhkot kuulostaa mainiolta, terve kuin pukki siis. Vissiin toi poskionteloitten punktiointi on vähän semmonen suomalaisten juttu, ja vaikka se hirveeltä kuulostaakin niin ottaisin semmosen kyllä tässä vaiheessa jo ihan mielläni että vähän helpottuisi olo. Alkaa pikkuhiljaa muutenkin hyppimään seinille kun ei ole päässyt kunnolla liikkumaan niin pitkään aikaan - kävin viimeks lenkillä vissiin joulukuussa ja tossa noi tänne asti raahatut lenkkarit oottelevat että pääsisivät ulkoilemaan...

Kouluhommat jatkavat samaa sekavaa linjaansa, ensi viikolla on jo ensimmäisen vähän isomman tehtävän deadline ja saamme sen toivottavasti ryhmän kanssa tänään jonkilaiseen kasaan (piti saada jo viime viikolla mutta yli puolet ryhmästä oli vissiin darrassa niin eipä tullut siitä ryhmäkokoontumisesta paljon mitään ja jotain vastaavaa ilmassa tänäänkin, siirrettiin treffejä iltapäivästä iltaysiin - sunnuntai-ilta, tehokkainta työaikaa ikinä!). Parasta kumminkin että ensi viikolla mulla on koulua maanantaista keskiviikkoon ja sen jälkeen ei muuta kun lomalle lompsis, sitä seuraavalla viikolla on nimittäin voorjaarvakantie elikkä ilmeisesti kevätloma! Hiihtämään täällä ei pääse mutta jos vaikka lähtis Pariisiin tai jotain muuta kivaa.

Ystävänpäivää juhlittiin asiaankuuluvasti torstaina ESN:n järkkäämillä Valentine's day partyillä, ja pakko kyllä sanoa että niin hauskaa kun olikin niin tykkään kovasti paljon enemmän suomalaisesta tavasta omistaa 14.2 ystäville eikä niinkään rakastajille... Todella silmiinpistävää parinmetsästystä (eli toisaalta naispuolisille oli kyllä yhtäkkiä pyytämättä tarjolla hämmentävän paljon ilmaista juomaa, en valita!) josta seurauksena kohonnut draamapotentiaali. Ja monet kaipailivat kovasti heilojensa perään kotimaahan. Onneksi suurin osa otti koko päivän lähinnä vaan yhtenä tekosyynä juhlaan ;)

Mitäs tää nyt sitten kertoo?? Paikallinen klubi mainosti bileitään pudottelemalla postilaatikkoon mainoksensa mukana näitä ystävänpäiväsydämiä ja mulle osui "adios"? Kiitti hei!

Bloggauksen otsikko on siis peräisin aamuiselta ekskursiolta Anne Frank Huisiin. Kokemuksena hyvin voimakas ja aika mielenkiintoinen, koska kyllähän sen jo tietää mitä siellä on tapahtunut ja mitä maailmassa siihen aikaan on tapahtunut, mutta kieltämättä aika paljon läheisemmäksi koko asia tulee kun tajuaa että näissä parissa huoneessa tosiaan piileskeli kahdeksan ihmistä henkensä hädässä. Kaikki lainaukset mitä Annen päiväkirjoista museon seinille on valikoitunut saivat kyllä katsomaan omaa elämäntilannetta (poskionteloista huolimatta...) aika erilaisessa mittakaavassa. Voin kyllä suositella, mutta varaudu jonottamaan...

Luultiin olevamme paikalla hyvissä ajoin kun tultiin mestoille n. 10.45 :):):):) Sisään museoon päästiin about 11.30, että ei nyt mikään ihan mahoton.

Museolle oli jonkin verran matkaa rautatieasemalta, joten palloiltiin siinä jonkin aikaa ihan rauhassa turistimeiningillä kameroiden kanssa. Takaisinpaluumatkalla eksyttiin ikkunoiden sisällöistä päätellen hetkeksi punaisten lyhtyjen alueelle (pojat väittivät että täysin vahingossa). Ihan antoisa reissu, mutta pitää alkaa ottamaan damia haltuun pikku hiljaa paremmalla ajalla. Nyt ei muuta kuin illan lätkää jännäämään :)

Turistit liikkeellä

Loistohuumorin kaksimielisemmällä linjalla, heh heh. Siinä vaiheessa kun törmättiin myös herrasmiestä kuvaavaan patsaaseen joka oli otsikoitu Multatuli oli pakko googlettaa: Multatuli on alankomaalaisen kirjailijan pseudonyymi, ja nimen hän on napannut latinan kielen sanoista multa tuli, englanniksi Wikipedian mukaan "I have carried too much". Coincidence? I think not!

Ps. Voi hyvää päivää täällä tuulee! Kai se olis pitänyt arvata kun melkein meren rannalla ollaan ja ei nyppylän nyppylää missään, mutta silti, on se vähän outoa kun kaupungissa tuulee kuin avomerellä. Seisoin kauppareissun jälkeen liikennevaloissa kun tuuli repi mun kauppakassista pussin sipsejä, hurjan takaa-ajon jälkeen tuloksena Petra 1, tuuli 0, enkä ees jääny auton alle! Going strong!