Deutschland, Teil zwei: Suddenly, Jamie Cullum

Mannheim, oi Mannheim ja unelmien täyttymys!! Tätä oli meinaan odotettu. Treffattiin Haggerin kanssa sovitusti Mannheimin asemalla ja aikaa kun oli vaikka kuinka runsaasti, käytiin ensin syömässä ja sitten vielä tsekkailtiin vähän Mannheimin nähtävyyksiä (ei mitään kovin kummoista).

Currywurst ja olutta! Saksassa ollaan!

Keskittymiskyky turisteiluun oli nollan luokkaa, ei tänne maisemia kattelemaan tultu... Ja valitettavasti tän kierroksen jälkeisistä tunnelmista ei oo enää valokuvatodisteita (muualla kuin Haggerin puhelimessa) koska jätin kameran rinkan ja muun ylimääräisen kaman kanssa asemalle säilytykseen kun siirryttiin hyvissä ajoin about tunti ennen ovien aukeamista jonottelemaan Rosengartenille. Oli tosi sivistynyttä jonotusta, ensin sisään Rosengarteniin, sitten vielä salin ovien edessä. Oltiin tosi tehokkaita jonottajia, vuorotellen tehtiin keikkaa vessaan tai baaritiskille! Sivistyneisyys kumminkin loppui sillä sekunnilla kun salin ovet aukes, ja oli kyllä onneakin vähän matkassa sillä jostain käsittämättömästä syystä suurin osa kansasta suuntasi lavan keskiosalle - me taas rynnättiin täpöllä flyygelin kohdille ja ai ai ai että, eturivissä flyygelin kohalla, salin parhaat paikat!!!!!

Ja no lopun voi arvata. Ihan. Älytöntä. Vielä paljon parempaa kuin olin osannu odottaa. Menkää kaikki tsekkaamaan Jamie Pori Jazzeille ens kesänä, ette varmasti kadu! Hullu energia. Aina välillä saattaa hetkellisesti luulla että kukaan ei enää keksi mitään uutta populaarimusassa, mutta se on just parasta just siks että on huikeeta tajuta olevansa väärässä kun joku vetelee radiohittejä käyttäen flyygeliä melko innovatiivisilla tavoilla perkussioina :) Ainoo vika että keikka loppui kesken, sillä uuden levyn paras biisi jäi soittamatta. Yleisö oli aivan hulluna messissä niinkuin alla oleva video encoresta todistaa, että ei ainakaan ollut siitä kiinni!

Sokerina pohjalla kerrottakoon vielä hauska tarina mun elämäni tilaisuudesta tarttua Jamie Cullumia takapuolesta, nimittäin keikan aikana hän myös laskeutui lavalta yleisön joukkoon. Ei tää meille ollut sillain kiva juttu, koska Jamie hyppäsi alas sieltä lavan keskikohdilta niin sillä hetkellä kun Jamie katosi yleisön sekaan mun oli aivan turha toivo tähyillä siihen suuntaan. Kattelin bändiläisiä lavalla ja jammailin kun jotenkin äkkiä noteerasin että ihmiset meidän takana on hävinnyt ja kun käännyin niin kappas Jamie Cullumhan se siinä kahden metrin päässä kävelee suoraan kohti ja laulaa Love fo Sale. Jamie tulee siihen mun ja Haggerin väliin ja elehtii siinä samalla että voisittekos nostaa mut tästä aidan yli. Pitäisin meitä molempia melko epäfanaattisina faneina ja ennenkaikkea hyvin reaktiivisina yllättävissäkin tilanteissa mutta nyt kyllä molemmat jäädyttiin hetkeksi aivan täysin :D Kyllähän me nyt lopulta yks jazzpianisti saatiin mojobarrierin yli autettua mutta huh huh, oli se nyt vähän semmoinen tilanne että mitä saanko mä koskea suhun. Huh huh huh. Seuraavat puol tuntia ei auttanut kuin miettiä että mitäs hittoa tässä just äsken tapahtu. Että sellainen keikka, heittämällä top-3:seen!!

Deutschland, Teil eins: Ja, ich sprechen ein bisschen Deutsch!

Augsburg

Terkkuja bussista Mannheimiin! Ihan huikeet maisemat, joka puolella valtavia kukkuloita joiden väliin jäävissä laaksoissa levittäytyy pienempiä tai isompia kyliä, keskellä nousee vaihtoehtoisesti joko kirkko tai päheä vanha saksalainen linna. Postbus tarjoaa matkalle yllättävän hyvän wlanin, joskin välillä vähän pätkii. On ollut jo tähän mennessä aika huikeet pari päivää, ja vielä ihan sikana edessä!

Olin aika ylpee kun selvisin matkasta Augsburgiin niinkin hyvin kuin selvisin. Junaliput sai aika paljon halvemmalla kun otti yhteyden jossa oli paljon vaihtoja, ja osa näistä vaihdoista olikin sitten tyyliä neljä minuttia aikaa juosta aseman toiselle puolelle oikeaan junaan... Ja yllätin itseni aivan täysin kun konnari kysyi tiedänkö missä vaihtaa junaa ja vastasin aivan sujuvasti saksaksi (sitten kyllä mokasin koska kiitin konnaria heti perään hollanniksi...)! Loppumatkan virnuilin varmaan aika typerän näköisenä, mutta oli vaan niin siistiä saada suunsa auki auf deutch. Mokasin vasta ihan vikassa vaihdossa kun piti päästä Duisburgista Oberhaveniin, mutta kun soitin mitfargelengenhaitin kuskille kävikin ilmi että hän on noukkimassa jonkun myös Duisburgista joten kaikki järjestyi paremmin kuin hyvin, hyppäsinkin sitten kyytiin sieltä ja matka pääs kunnolla alkamaan! Tää kuski-Kevin oli aika hauska tyyppi, aluksi ajattelin että eikä mahtavaa pääsen treenaamaan saksaa tässä automatkalla kun vaikutti ihan puheliaalta tyypiltä, mutta kunhan autobahnille päästiin Kevin käänsikin nupit kaakkoon ja no sanotaanko että ihan ok subbarit kyllä löytyi! Sataaneljääkymppiä ajelu alkoi tuntua köröttelyltä kun ajeltiin pari pätkää 210 lasissa, ja saksalainen tekno pauhaa niin lujaa että penkit tärisee, ihan älytöntä :D Onpahan ainakin tullut autobahn todellakin koettua.

Autobahn!

Saavuin Augsburgiin lopulta seiskan aikaan illalla, melkein 12 tuntia matkustusta tuli täyteen joten olin aika tapissa. Vastassa oli viulua Augsburgissa opiskeleva ystäväni Anna, ja pakko sanoa että jälleennäkemisen riemu oli kyllä melkonen, ei olla nähty sen jälkeen kun hän muutti Saksaan pari vuotta sitten! Messissä oli myös frendini saksalainen poikaystävä, jonka pääsin nyt ekaa kertaa tapaamaan. Safkaamisen jälkeen mentiin aika nopeesti unten maille, kaikki oli aika poikki ja seuraavalle päivälle oli kaikenlaista suunnitteilla.

Augsburg oli tosi siisti paikka, aika pieni, mutta niin täynnä historiaa. Aamulla tsekattiin saksalaista byrokratiaa, kun jonotettiin tunti kaupungintalolla että kaverini sai hoidettua vähän muuttoasioita. Välissä käytiin syömässä yliopistolla, ruokala vähän eri kokoluokkaa kun sonaatin mestat Jykylässä ;)

Valinnan varaa safkan puoleen oli enemmän kuin tarpeeksi, eikä ruoka myöskään ollut mitenkään kovin kallista, mutta edelleen suomalainen opiskelijaruokailu vie kyllä propsit, kyllä se vielä sen verran halvempaa on.

Frendini opintoihin kuuluu viulutuintien seuraamista, ja ihan mielenkiinnosta joinasin ensimmäiselle tunnille. Eipä siitä mihinkään pääse että viulu kuulostaa kyllä ihan kauheelta jos sitä ei osaa soittaa. Anna parka joitui istumaan kuunteluoppilaana nelisen tuntia, mutta itse suuntasin tsekkaamaan Augsburgin huikeita nähtävyyksiä.

Mozarthaus! Pappa Mozart on syntynyt Augsburgissa. Oli maanantai niin mesta oli tietysti kiinni, mutta siinä talon edessä oli tommonen aika siisti seinämä jossa oli useita aukkoja jotka oli suunnattu niin että niistä ei näkynyt muuta kuin talon seinään isketty muistolaatta. Taidekuvan paikka.

Goldener Hall! Kohtuumakea sali raatihuoneella!

Fuggerei! Vanhin köyhille rakannettu asuinkompleksi, vuokra 0,50 e kuussa nykyään! Aurinkokellossa lukee vanhalla saksalla jotein tyyliin "me emme tuhlaa aikaa".

Edelleen Fuggereissa, pommisuoja. Aika harvoin tulee ajateltua toista maailmansotaa Saksan näkökulmasta, mutta esimerkiksi Augsburg pommitettiin monilta osin ihan maan tasalle.

Augsburg ei ole mitenkään ihan huikean kokoinen eikä Augsburgin kulttuurielämä ole vissiin kovi järisyttävä, mutta reilun puolen tunnin junamatkan päässä onkin Munich! Napattiin juna ja mentiin kuuntelemaan hr-Sinfonieorchesteria, solistina Hilary Hahn ja puikkoa heiluttamassa Paavo Järvi, ohjelmassa Brahmsin viulukonsertto ja Brucknerin kolmas. Munichia ei ehditty hirveästi näkemään, erityisesti koska yhtäkkiä alkoi sataa vuorotellen lunta, räntää ja rakeita joten päätettiin paeta sisätiloihin. Vaikutti kuitenkin todella siistiltä mestalta, pitää joskus tulla paremmalla ajalla käymään.

Munich ennenkuin takatalvi iskee

Pakollinen peilikuva Philharmonien vessassa!

Ihan uskomaton Hilary Hahn vetäistyään Brahmsin konserton sen sijaan että aukaisisi kaljan ja nostaisi jalat seinälle jakelee nimmareita aulassa... huh huh.

Konsertti oli todella hyvä, orkesteri pisteli kyllä parastaan ja Järvi on melko huikea. Tokalla puoliajalla mentiin orkesterin takana olevassa katsomossa olleille vapaille paikoille katselemaan Järven meininkiä. Ylläri oli aika iso kun Brucknerin jälkeen orkkalaisten nuottien alta paljastui Sibben Valse Triste!! Aplodeerattiin ja huudettiin kuin pienet apinat, mutta muu yleisö oli ihan kakkaa ja lähti menemään niin ei päästy kuulemaan Sibbeä encorena :( Muuten aivan täydellinen ilta!

Oli ihanaa päästä vähän jakamaan juoruja puolin ja toisin, nostalgisoimaan menneita musajuttuja ja muutenkin juttelemaan musiikista taas vähän eri tavalla kuin viime aikoina on päässyt. Mutta ei auta, bussi vie etelään ja kohti Mannheimia ja......... JAMIE CULLUMIA WOOP WOOP!

Nörteille ja vahtimestareille

Kiitokset Joensuuhun, että jaksoitkin Sanni raahata kaiken tän Baseliin tuliasiks! Kaikki on nyt menny kahen viikon aikana :D Lakun ja ruisleivän voimalla jaksoi vääntää ja nyt on mun osalta kouluprojekti periaatteessa kasassa!! Ihan törkeetä rutistusta kaks viime viikkoo, periaatteella eat, sleep, write, repeat. 

Täytyy nyt nostaa jalustalle pari erityisen hyvää ihmisryhmää joiden kontribuutio tähän ja kaikkeen muuhunkin on niin huikea ettei sanotuksi saa, nimittäin nörtit ja vahtimestarit. Nörtit, koska istuin tänään melkein kaksi tuntia Apple storessa kun yhteensä kolme tyyppiä joiden kaulassa roikkuvissa kylteissä luki genius yrittivät saada mäkkiäni päivittämään softaa ("I have never seen this problem before! Give me a minute, I want to show this to my collegues!") ja vahtimestarit, koska ilman hyviä vahtimestareita mikään ei toimi. Yhtenä iltana viime viikolla istuimme kahdeksan aikaan koululla, kun joku vaksi laittoi siitä osasta rakennusta valot pois. Eipä siinä, kyllähän pimeässä koneen näyttöjen kalpeassa valossa on aika asianmukaista työskennellä siihen aikaan. Eilen illalla vaksien ammattikunta kuitenkin paikkasi sen erehdyksen täysin, kun ihana iltavaksi tuli sulkemaan sitä rakennuksen osaa missä olimme, mutta huomatessaan että meillä on kova draivi päällä ja paljon hommia tehtävänä päättikin sulkemisen sijaan tarjota meille kahvit! Aivan täydellistä, ja just sitä mitä tarvittiin. Ja tänään kun painoin tuossa pari tuntia sitten duunia samassa paikassa yksin, sama vaksi tarjosi vielä uudestaan kaffet tullessaan luokkia lukitsemaan (täällä menee koulu kiinni tosi aikaisin perjantaisin!). Ostan sille varmaan pullon shampanjaa ennenkuin lähden täältä. Jos jotain oon äidiltä oppinut niin sen että vaksien kanssa kannattaa olla väleissä, ja tää tuli taas todistettua!

Ja tän törkeän rutistuksen syyhän oli se että saisin hyvillä mielin lähteä Saksaan sunnuntaina! Ai että tuntui hyvältä nostaa rinkka alas tuosta kaapin päältä äsken ja ostaa menolippu Oberhaveniin. Sieltä jatkan jonkun saksalaisen parikymppisen nuoren miehen kimppakyydillä Augsburgiin, tästä tulee autobahn-seikkailu! Kiitos BlaBlacar, tai ehkä en kiittele vielä, ehkä vasta sitten kun löydän itseni turvallisesti kaverin kämpiltä Augsburgista... No, ainakin pääsee tien päälle, tiedossa uusia paikkoja, vanhoja ystäviä ja tiistaina Jamie Cullum!! Tästä tulee mahtavaa :)

Tähtivieras!

Haarlemin asema aamusella, joku väitti muuten että olisi Alankomaiden toiseksi vanhin rautatieasema!

Sain lauantaiksi laatuseuraa kun kaverini palasi Baselista ja hänellä oli seitsemisen tunnin koneenvaihto Schipholilla! Menin eilen häntä kentälle vastaan ja hyppäsimme Amsterdamin junaan, suunnitelmissa suurimpien nähtävyyksien bongaus reippaasti kävellen. Todella chilli päivä, kerrankin sai täällä biologiseuraa, joku sentään ymmärtää miten siistejä vanhat puut ja paikalliset oudot sorsalinnut on!

Otettiin aikamme ja kierreltiin suurempia kiirehtimättä (no loppua kohden piti vähän laittaa tossua toisen eteen että ehtii koneeseen...) ja pysähdeltiin missä mukavalta tuntui. Syötiin eväät Vondelparkissa ja poikettiin kivan näköisiin kauppoihin fiiliksen mukaan. Kyllä ne nähtävyydetkin tulivat siinä sivussa tsekattua.

Oli pari muutakin tyyppiä liikkeellä...

Kävelykierros päättyi eläintarhan vieressä olevaan hampparimestaan Burgermeesteriin, jossa kaikki safka on asianmukaisesti luomua, tuoretta ja HYVÄÄ! Mukavana sisustusideana seiniltä tuijottaa kuvia lehmistä, tiedätpä ainakin mitä syöt. Hinta-laatusuhde oli kohillaan, ite arvostin mahdollisuutta ottaa burgerini miniversiona ;) Frendini päätyi tilaamaan burgerinsa salaattina, ja vatsat saatiin täyteen :) Ei kuitenkaan niin täyteen ettei oltais haksahdettu välittömästi viiden metrin päässä olevaan jäätelömestaan. Irtojäätelökausi avattu ja aivan jumalaisen hyvää jätskiä!!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lennolle pitää ehtiä, joten suunta oli punaisten lyhtyjen kautta takaisin asemalle. Visiitti oli vielä nopeampi kuin mun visiitti Baseliin, mutta vissiin ihan antoisa, tähän suuntaan ainakin :)

Muuten täällä on ollut kovin koulutyön- ja oluentäyteistä, itse oon tosin jälkimmäisestä pidättynyt kun ois nyt kiva vihdoin pikkuhiljaa tulla terveeks (okei eilen poikkesin nollatoleranssista, beer pong...). Ensi viikko menee samaa rataa, alkaa noi dedikset nimittäin pikkuhiljaa painaa päälle. Viime viikolla päivässä meni se 7-10 tuntia läppärin edessä joka päivä, ensi viikolla pitää varmaan vielä vähän kiristää tahtia. Muttamutta, palkinto oottaa lopussa, sitä seuraavalla viikolla nimittäin odottaa Saksanmaa! Sitä ennen ei varmaan pahemmin oo raportoitavaa, ellette jostain syystä halua kuulla 50 000 hengen tapahtuman turvallisuus- ja logistiikkasuunnitelmista, mitkä pitäisi ensi viikon aikana puristaa kasaan. Eli palataan asiaan kun on taas jotain kivaa kerrottavaa :)

Basel, zweiten Teil: KESÄ

Tsekatkaapa tota ikkunalautaa. Kuvitelkaapa semmoinen käsittämättömän miellyttävä auringon lämpö ja iso kuppi teetä. Mitä puuttuu? No hesari, nou hätä, edellisen päivän hesari oli päätynyt helsinki-vantaalta tänne (kelpaa). Ja sitten kaupungilla soi kirkonkellot, ensin vähän ja kaukaa, sitten ihan todella paljon ja läheltä! Varmaan vartin verran yhteensä. Kyllä huomasi maallikkokin että on sunnuntai. Kuulosti ihan Sound of Musicilta!

Ihan mahtava aamu, ja mahtavan näköinen päivä! Lähdettiin liikkeelle, suunnaksi lelumuseo. Ihan älytön paikka, neljä kerrosta ihan täynnä kamaa. Aluksi joka yksityiskohta tuntui mielettömän siistiltä, tähän hommaan joku on laittanut todella paljon vaivaa, mutta kolmanteen kerrokseen mennessä alkaa tuntua aika turruttavalta :D

Iltapäivälle oli suunitelmissa safkailua hyvässä seurassa, joten mentiin kaupan kautta ja otettiin suunta kohti hostini frendien penthousea. Kierreltiin vähän mutkien kautta että mäkin sain kunnon käsityksen vanhasta kaupungista.

Ja sitten, kalvetkaa kateudesta te siellä pohjolassa: se tapahtui, nimittäin grillikausi avattu!!!!

Lämpöä tuntui tuolla kattoterassilla olevan vähintään 20 astetta, ja ruoka ai että ruoka oli hyvää!! Kuinka älyttömän mukavaa maata aurinkotuolissa ja siemailla jääteetä vailla kiirettä mihinkään. Paitsi lentokentälle, shit. Kuten sanottu, reissu oli aivan liian lyhyt. Olisi täällä ollut nähtävää vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa (tehtiin vähän hölmö reittivalinta yhdessä kohtaa ja varmaan pikkasen makee Tinguelyn suihkulähde jäi näkemättä! Ja tietysti sata miljoonaa museota, ja eläintarha ja mitä kaikkee...). 

Taidemuseoihin ei ehitty (ja niitä tuli kyllä koluttua varastoon Pariisin reissulla) mutta katutaidetta nähtiin senkin edestä!

Pahintahan tässä on se, että Baselissa oli juuri alkamaisillaan ihan älytön karnevaali, Fasnacht. Koko kaupunki kiehui pienessä odotuksessa ja karnevaalikamaa ja -kansaa alkoi jo näkyä kaduilla vaikka kuinka. Miten syvältä lähteä menemään jonkun tommosen kynnyksellä!!

Karnevaalilavaa pidetään vielä vähän mysteerinä lakanoiden alla, takana olevassa ikkunassa ripustellaan karnevaaliklikin bilemestaan koristeita...

Ei auta itku markkinoilla. Kentälle on mentävä kun lentolippu on maksettu ja koulua seuraavana aamuna. Kyllä sai vähän hampaita kiristellä kentällä. Onneks koneesta aukesi ihan kivoja maisemia... Seuraavaa reissua Alpeille sitten?

Basel, ersten Teil: Europe, that's what's up

Lähtötilannehan on siis se, että mä olen Hollannissa ja ystäväni asuu Joensuussa ja ystävän sisko Baselissa. Seuraus on tehdä treffit Schipholille ja loikata Sveitsiin viikonlopuksi. Reissu oli lyhyt mutta sitäkin mukavampi, seura oli rautaa mutta hinnat kultaa niin ei olisi kyllä budjettikaan riittänyt kauhean paljon pidemmäksi aikaa :D

Lento Damista Baseliin ei kauheen kauaa kyllä kestä, mutta saatiin jonkun verran aikaa kulumaan Baselin kentällä kun frendini matkatavarat olivatkin jääneet lomailemaan Schipholille. Pienenä yllärinä myöskään hänen puhelimensa ei funkannut, joten onneksi saatiin mun kapulalla yhteys host-siskoon ja kamat tulemaan oikeaan osotteeseen! Pieni palautteen paikka kyllä KLM:lle, jos laittavat samana iltana viestiä että "your luggage is being delivered soon" niin se ei tarkoita yhdeltätoista seuraavana aamuna (paitsi tässä tapauksessa tarkoitti juuri sitä).

Basel hämärtyi ensimmäisenä iltana nopeasti, mutta käväistiin ruokakaupassa pällistelemässä suklaahyllyjä ennenkuin alettiin kokkaamaan illallista. Ei tiedättekös ole mitään niin ihanaa kuin pitkän reissupäivän jälkeen iskeä naamaan kunnon BLT-chicken sandwich kunnon coleslawn kanssa ja hyvässä seurassa. Ai että!

Onks tästä nyt tullu oikeesti ruokablogi...?

Illalliselle liittyi myös hostimme ruotsalainen poikaystävä ja kun lopulta tajusimme ettei matkalle jäänyt matkalaukku taida olla tulossa tänään siirryimmekin ruotsalaisten kämpille iltaa istumaan. Baselissa on vissiin aika massiivinen ruotsalaisten lentsikkateknikkojen kommuuni, ja meno oli rentoa ja mukavan pohjoismaista! Ja jälleen pääsi ruotsiakin käyttämään. Kuka sanoi että ruotsin opiskelu on jotenkin turhaa?

Seuraavana aamuna fiilis oli melkolailla venähtäneeseen iltaan nähden aika loistava, ja turisteiluun päästiin täydellä höngällä ennen puoltapäivää. Basel on melkoinen kulttuurikaupunki, täynnä hienoja museoita ja myös Sveitsin vanhimman yliopiston kotikaupunki. Suunnitelma oli ottaa melko rennosti, kävellä ympäri kaupungin maisemia ja tehdä nopea isku johonkin museoon. Kiersimme torin ja melkoisen upean raatihuoneen kautta (tietysti, kerran bilsari, aina bilsari!) luonnontieteelliseen museoon.

Raatihuone - on sen verran yksityiskohtaa ettei oikein tiedä että mistä se valokuva pitäisi ottaa

Ei ollut mikään turha reissu! Jo pelkässä rakennuksessa oli näkemistä, mutta kokoelmakin oli varsinkin dino- ja öttiäispuolella aika mittava.

Ja kurkkaava kirahvi oli söpö :)

Kaikista siisteimmät jutut olivat ehdottomasti oikea elävä aika iso ampparipesä keskellä museota ja ihan vieressä putkisto jossa majaili lehdenleikkaajamurkkuja! Ihan mielettömän hyvä idea, ja ehdottomasti parempaa viihdettä kuin perinteinen akvaario! Olis saanut kulumaan vaikka koko päivän taas :D

Ekat vilaukset Reinistä saatiin matkalla Baselin ikivanhalle kirkolle. Oli pikkasen yllättynyt todella puhtaasta vedestä! Edellisenä iltana kun oli ollut puhetta Reinissä uimisesta, tuli mieleen lähinnä jokin Aurajoen tyyppinen mutavirta, mutta kun joen lopulta näki oisin mennyt uimaan vaikka heti.

Matka kulki kumminkin kohti Baselin ikivanhaa kirkkoa, Münsterin katedraalia. 1000-luvun alkupuoliskolla rakennettu pytinki on mielenkiintoinen tyylien sekoitus, pääasiallista hupia ovat pylväisiin ja ylipäänsä joka paikkaan kaiverretut pikku hahmot jotka kertovat raamatun tarinoita (ja en vissiin raamattua riittävän hyvin tunne kun tuntuivat kertovan vähän muitakin juttuja...).

Tässä kumminkin melko helposti tunnistettavissa oleva kohtaus!

Jos kirkossa itse ei ollut vielä tarpeeksi, oli tottakai asianmukaista piipahtaa Erasmus von Rotterdamilaisen hautamuistomerkillä. Käsittääkseni herran jäännökset on myöhemmin siirretty jonnekin muualle, en ole ihan varma, mutta vakuuttava paasi löytyy edelleen täältä. Ihan paikallaan viettää nopea hiljainen hetki Erasmuksen haudalla nyt kun Sveitsin Erasmus-ohjelma on vähän katkolla kun siellä päin tuli tehtyä hiukka typeriä äänestyspäätöksiä tuossa hetki sitten.

Reinin yli pääsee täällä paitsi uimalla (ja siltoja pitkin) niin myös ihan mahtavalla venejärjestelyllä, joka kulkee aikataulutta fiiliksen ja matkustajien mukaan joen yli muutamassa kohdin. Vene kuljee pelkän virtauksen voimalla - hämäräksi jäi miten täsmälleen homma toimii, se menee nimittäin sivuttain! 

Napattiin botski Reinin aurinkoiselle rannalle ja käveltiin hyvin kiireettömästi silläkin puolella jokea ennen vetäytymistä päivällisen laittoon ja pienelle välikuolemalle. Yllättävän paljon oltiinkin saatu aikaa kulumaan ihan vaan rauhalliseen tutkailuun! Illalla jaksettiin vielä raahatutua Reinin rantaan avaamaan pussikaljakausi ja vielä riitti hitunen energiaa käydä moikkaamassa ruotsalaispossea baarissa, mutta ainakin tämä tyttö oli kyllä ihan sipissä (flunssalla on osuutta asiaan). Ja seuraavalle päivälle oli parhaimmissa ennustuksissa luvattu semmoista 18 astetta, ei sillä että lauantai olisi ollut mitenkään viileä, mutta kuulosti siltä että vois vaikka sen takia kömpiä ylös vähän aikaisemminkin!

Kun on hyvää seuraa...

Ei tuntunut mitenkään erityisen kivalta palata Pariisista takaisin jo tutuksi tulleisiin kuvioihin. Olin aatellut että ulkomailta paluu sujuu varmaan helpommin kun ei tarvitse laskeutua lentsikalla räntäsateessa Helsinki-Vantaalle vaan bussimatkan päässä odottaakin vielä aika tuntematon Amsterdam, mutta jostain syystä paluufiilis hiipi kuitenkin. Johtuu varmaan koulusta... Seuraavien kolmen viikon aikana pitäisi tässä rykäistä kasaan parisataa sivua production programmea, ja vaikka homma sinänsä on mielenkiintoista kyllä, briiffit ovat niin epäselviä että edessä on kyllä varmaan aikamoinen taistelu. Bussimatkat eivät tehneet flunssatilanteelle todellakaan hyvää, ja ilmeisesti olenkin napannut jo uuden taudin johon about kaikki täällä tuntuvat kaatuneen. Mutta eespäin sano mummo lumessa! Ja juuri kun olin vaipumassa rutinaan, vaihdon todellinen tarkoitus muistutteli itsestään kun vaihtariporukalla ollaan tällä(kin) viikolla vietetty muutama aivan huippu ilta.

Zandvoort aan Zee

Tiistaina olin vakaasti päättänyt pysyä sisällä, nakuttaa kouluhommia ja parannella itseäni, mutta kun pojat olivatkin lähdössä rannalle katsomaan auringonlaskua... FINALLY meitsikin löysi rannan kun (suunnasta hieman erimielisiä) oppaita oli riittävästi mukana! Ihan mieletöntä, mä asun rantsussa kunhan kesä tulee.

Rommikaakaot rannalla

Takaisin tullessa koukattiin kaupan kautta ja ostettiin pannaritarpeet. Laskiaistiistai on vissiin muualla maailmassa tunnettu pancake dayna! Jenkkivaihatarimme paistoi kunnon jenkkipannarit illan huipennukseksi. Ihan mieletöntä. Ne opintopisteet on pakko saada kasaan ja kurssit pakko läpäistä, mutta ei kyllä huolet paljon paina kun vaakakupissa on mahtavaa porukkaa ja upea paikka. Eilisilta venähti yhdestä olusesta ihan liian myöhäiseksi, ja mieleen tuli eräs mahtava kapellimestari joka kerran eräissä legendaarisissa aamuisissa treeneissä joutui toteamaan että "kun on hyvää seuraa siitä ei hyvää seuraa" -  toistaiseksi on kyllä seurannut vain hyvää ja aamutkin ovat pysyneet niin kasassa kuin tarve on ;)

Ja huomenna on jälleen maisemanvaihdos kun lennähdän Baseliin viikonlopuksi! Se on mentävä kun voi mennä :)

Paris, partie quatre: Ruokablogi!

Hä hää, ei tässä vielä Pariisista päästä mihinkään! Pari sanaa ois nimittäin vielä sanottavana siitä kaikkein tärkeimmästä elikkä ruoasta! Pariisissa ihan suurinta hupia oli odotella että alkaa nälkä vähän kurnia ja ruveta skouttaamaan lähiympäristön kahviloita: katsella ovien edustoilla listoja sillä silmällä ja vilkuilla ikkunoista sisään, josko vaikka näyttäisi siltä että kaikki paikalliset syövät just tässä raflassa. Pari suositustakin oli valmiina, eikä huteja ollut loppujen lopuksi kuin yksi, ja sekin johtui vain siitä että nälkä oli liian kova ja asianmukainen skouttailu jäi väliin.

Ihan ensimmäisenä päivänä, kun kamat oli vihdoin saatu hostellille ja suihkussa käyty, harhailimme jonkin aikaa Canal Saint-Martinin rantoja ja löysimme itsemme Place de la Républiquelta. Kiersimme koko aukion ympäri ja tsekkasimme kaikki sen reunoilla olevat paikat, kunnes päädyimme Café Republiqueen. Ja minä olin reippaan ulkomaanreissaajan fiiliksellä ja tilasin sienirisoton! (Jos tätä sattuu lukemaan joku joka ei tunne mun ruokailutottumuksia, yleensä kierrän sienet todella kaukaa.) Ja ai että oli hyvä. Okei, oli mulla kyllä nälkäkin, mutta ai että olikin hyvä. Ja lasi viiniä siihen seuraksi, boom, olet Pariisissa.

Pitää opetella tekemään kunnon risottoa himassa!

Ihan ehdoton Pariisi-must-ruoka on paikallinen lettu elikkä pariisilaisittain crêpe. Letut täytetään mieltymysten mukaan vaikkapa ylimakealla nutellalla, banaaneilla ja mansikoilla, päälle tietysti ihan sikana kermavaahtoa kuten meidän ekan illan crêpe-kaloripommeissa. Myöhemmin maisteltiin muitakin täyetevaihtoehtoja, ja no letuthan nyt yleensä toimii about minkä kanssa tahansa. Nam!

Tämä jätkä Eiffelin tornin juurella osaa hommansa mitä crêpeihin tulee! En halua ajatella kuinka monta settiä herra päivässä pyörittää. Letut oli makeita mutta hinta aika suolainen, kaheksan euron pintaan - mutta todellakin sen arvoinen! Reissun parhaat crêpet.

D'Orsayn museoelämyksen jälkeen nälkä oli melkoinen, ja ihan siitä nurkan takaa löytyy Le Bistrot de Paris. Tää oli varmaan paras ja ehdottomasti ranskalaisin paikka missä oltiin! Kuten kuvasta näkyy menukin oli saatavilla endast på franska, mutta henkilökunta auliisti auttoi valitsemaan listalta parhaat palat. 

Siellä istuskellessamme paikka täyttyi pikkuhiljaa paikallisista, ja näytti siltä kuin raflan henkilökunta olisi tuntenut about jokaisen asiakkaan! Ihana fiilis ja ranskan sorina joka puolella. Ruoat ei valitettavasti ehtineet kuviin, pitäähän nyt jotain prioriteetteja olla. Todella kunnollinen crème brûléekin nautittiin täällä, ai että oli kyllä just paikallaan!

Kuvaan pääsivät kuitenkin Angelinan tiskillä odottelevat niin superhyvät macaronit, periranskalaiset herkut! Oisin ottanu vaikka kaikki mutta eivät olleet ihan ilmasta lystiä. Tosin se vähän runsaamman kokoinen vadelmamacaron johon päädyin oli ehdottomasti joka sentin arvoinen.

Ja lättyjähän toki saa myös suolaisina, tää Stravinsky-aukion laidalla olleessa crëperiessä nautittu lettu oli täytetty juustolla ja kananmunalla.

Rue Vielle-du-Templen varrelta löytyy kaikenlaisia herkkukauppoja ja houkutuksia ihan liikaa. Täältä mulle tarttui mukaan kirsikoita seittemällä eurolla... Mutta oli ne hyviä! Jos oisin rikas, ostaisin kaiken ruokani vaan tämmösistä kivoista pikkukaupoista... 

Samalla kadulla oli myös tosi hurmaava viinikahvilakirjakauppa tai mites sitä nyt kuvailisi, La Belle Hortense. En olisi sinnekään varmaan eksynyt ilman pikkuserkun ammattilaisvinkkejä ;) Aivan periranskalainen paikka, vaikka tunnelma oli aika ihana niin ranskaa puhumatonta turistia katsottiin kyllä vähän epäileväisesti! Ihana paikka kuitenkin nauttia lasi viiniä ja lukea kiireettä hetki kirjaa, varsinkin koska mulla ei toi lukeminen yleensä suomessa kahviloissa onnistu kun kaikkialla ympärillä puhutaan - nyt sitä ongelmaa ei ollut kun en ymmärtänyt ympäröivistä keskusteluista sanaakaan!

Vielä ennen lähtöä oli pakko saada kunnon sapuskat, ja ajatuksena oli suunnata hyväksi todettuun Le Bistrot de Parisiin. Siellä ei kuitenkaan ollut tasan yhdellekään nautiskelijalle tilaa, joten tyydyin Seinen rannalla olevaan ravintola La Fregateen. Tuhdin sipulikeiton jälkeen oli fiilistä vielä jälkkärille, joten pyysin tarte tatin, kunnon ranskalaisen keikaisomppukakun :) Ja hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, jälkiruoka jota en jaksanut syödä kokonaan loppuun löytyy kuvasta alta. Oli pikkasen turhan tuhti pala... Maku oli kyllä kohillaan!

Sain tosiaan ihan kullanarvoisia vinkkejä reissuun pikkuserkku-Kirjatoukan blogista, jota suosittelen jokaisen Ranskaan matkaavan selailemaan! Suurin osa mestoista joissa itse kävin on merkattuna tähän karttaan, ja sieltä löytyy kieltämättä myös muutamia paikkoja jotka jäivät vielä seuraavaan kertaan, sitä odotellessa... Kaiken kaikkiaan ihana reissu, nyt taas muutama päivä arkea ja koulua Haarlemissa, mutta eipä täällä kovin kauaa vanheta, seuraavaa reissua pukkaa jo viikonlopulle ;)

Paris, partie trois: Vive la liberté

Torstai-aamuna nukuin rauhassa ysin kieppeille ennenkuin suuntasin aamupalan jälkeen ulos sateiseen Pariisiin. Aamun ensimmäinen kohde oli Albert Kahn -museo ja ennenkaikkea sen mielettömän makea puutarha. Herra Kahn eli 1800-1900 lukujen vaihteessa, teki eläessään osakkeilla valtavan omaisuuden ja käytti tämän omaisuuden uskomattoman fiksuilla tavoilla tavoitteenaan edistää tietämystä vieraista kulttuureista, jonka hän koki olevan paras keino levittää rauhaa ja suvaitsevaisuutta tällä pallolla (hämmästyttävän ajankohtainen aihe edelleen!). Hänen suurin projektinsa oli Les Archives de la Planète, jota varten hän lähetti valokuvaajia ja elokuvaajia ympäri maailmaa keräämään kuvamateriaalia erilaisista kulttuureista. Tuloksena oli yli 72 000 värivalokuvaa ja 183 000 metriä filmiä. Museo sijaitsee Boulogne-Billancourtissa, Kahnin toisen suuren projektin Les Jardins du Monden eli Maailmojen puutarhan luona. Ja kaiken tämän tiedon sain Wikipediasta, sillä koko museossa ei tietenkään ollut sanaakaan informaatiota englanniksi! Hieno museo, upeita valokuvia, mielenkiintoisen oloinen viisas mies, mutta mitään en tajunnut.

Ulkona satoi edelleen aika mukavasti, mutta puutarha oli pakko nähdä. Ja se  oli kyllä sateesta huolimatta ehdottomasti näkemisen arvoinen! Kahn on kerännyt samaan paikkaan kasveja ympäri maailmaa, vesiaiheet ovat ihan älyttömiä, mukaan on saatu jopa pieni japanilainen puutarha ja lammessa uiskenteli pulskia karppeja... Aurinkoisella säällä tuolla olisi voinut hengailla vaikka koko päivän! Suorastaan terapeuttista.

Bambuja! Vain pandat puuttuu...

Kahnin projektit jäivät kesken kun hän menetti omaisuutensa toisen maailmansodan jälkeisessä lamassa. Melkoinen perintö niistä kuitenkin on jäänyt. Suosittelen ehdottomasti reissua tänne jos Pariisissa käväisee, metro kulkee melkein museon ovelle. Jos yhtään osaa ranskaa niin saa varmaan vielä enemmän irti :)

Otin metron takaisin keskustaan ja suuntasin Colettelle. Vähän hankala selittää mitä kaikkea sieltäkin löytyi :D Todellinen hipsterien, muodin, taiteen ja musiikin ja melkein minkä vaan pienoinen mekka. En kehdannut ottaa turistikuvia vaikka mieli teki, en ole varmaan ikinä nähnyt niin kalliita vaatteita niin läheltä - pakko oli yrittää säilyttää jonkinlaista katu-uskottavuutta... Ongelma oli myös se että mun matkabudjettiin ei kyllä sovi yhtään mitään "ylimääräistä", tai pikemminkin se että laitan matkabudjettini mieluummin hyvään ruokaan ja viiniin kuin näennäisen tarpeettomaan materiaan, mutta silti vähän harmittaa, oli siellä vaan niin paljon kaikkea siistiä!!

Eikä mennyt kuin muutama sata metriä kun jo luovuin budjettiperiaatteestani... Rue de Rivolia käppäillessäni ohitin mukavan näköisen kirjakaupan ja hetken mielijohteesta päätin tsekata tarjontaa. Järkeilin itselleni kaupasta lähtiessäni että koska koulusta ei Alankomaissa oiken ole tullakseen yhtään mitään, pitää itseään tänä keväänä sivistää vähän muuten! Mukaan lähti pokkari Bachin sellosarjoista. Oli kyllä hyvä ostos, tosi kivasti kirjoitettu, joskin hiukan ameriikkalaisesti hehkutellen. Suosittelen: Eric Siblin: The Cello Suites, In Search of a Baroque Masterpiece. Väitän että kaupan atmosfäärillä oli myös vaikutuksensa ostopäätökseeni...

Librairie Galignani

Vatsa alkoi jo vähän kurnia joten ei tarvinnut ohittaa kuin muutama näyteikkuna kun haksahdin uudestaan, tällä kertaa sentään pysyin budjetissa ja haksahdin asianmukaisesti ruokaan! Nyt täytyy puolustuksekseni sanoa, että kahvila Angelinasta ostamani vadelmamacaron oli niin jumalattoman hyvä, että jos vadelmat saisivat päättää mitä niistä tehdään me ei mitään muuta vadelmista tehtyä syötäiskään. Ehdottomasti hintansa väärti. Sain täydellisen pariisihetkeni Tuilerien puutarhassa kun vielä ostin Louvren edestä kioskikahvilasta croissantin ja teen ja aurinkokin näyttäytyi pilvien takaa...

La perfection!

Kohta alkoi kuitenkin tietysti sataa, ja pakenin Louvren uumeniin. Tällä kertaa otin uuden lähetymistavan ja harhailin ilman karttaa päämäärättömästi ympäri museota. Noin puolentoista tunnin jälkeen kiintiö oli jälleen täynnä, mutta näkemistä jäi kyllä vielä aika monelle visiitille.

Osuva graffiti heti Ircamin vieressä!

Seuraavaksi suuntasin kohti Stravinsky-aukiota, sillä sen laidalla oli kaksi kiinnostavaa kohdettä: Ircam (Institut de Recherche et Coordination Acoustique/Musique) ja Centre Pompidou. Olin vähän pettynyt siitä että Ircamiin ei päässyt eteistä pidemmälle sisälle, mutta voinpahan ainakin olla varma että siellä niin siistiä ja arvokasta tytötään tekevät tutkijat ja taiteilijat todellakin saavat työrauhansa! Pompidouhun sen sijaan oli niin pitkä jono että päätin mieluummin olla seuraavana päivänä aikainen lintu ja tulla sinne heti avaamisaikaan. Jäin kuitenkin hetkeksi aulaan kuuntelemana meneillään olevaa tilataideteosta, jossa nuoret taitelijat kiertelivät hitaasti tosi kaikuvassa aulassa ja päästelivät hassuja ääniä. Tossa tilassa toimi aika hauskasti!

Centre Pompidou

Suosittelen päämärättömään kävelyyn noilta main alkavaa aluetta, oli ihanaa pariisin tunnelmaa ja paljon arkista nähtävää. Otin suunnan Kirjatoukan neuvomalle Rue Vieille-du-Templelle enkä pitänyt kiirettä. Siellä tulikin pyörittyä sitten iltaan asti, poikettua jos johonkin kauppaan ja kahvilaan. Silmät kun piti auki niin näki kaikkea siistiä vaikkei ollut lähtenyt etsimään varsinaisesti mitään erityistä. 

Esimerkiksi katutaidetta! Original Space Invader, check!

Matkabudjetissä pysymisen haasteet nousee jälleen uusille tasoille kun repettoja on tarjolla kaikissa mahdollisissa väreissä ja malleissa...

Ja kaikkea niin siistiä sisustuskamaa!

Seuraavana aamuna pitikin jo heittää hyvästit hostellille heittää rinkka selkään. Olishan sen voinut säilytykseenkin jättää, mutta mun täytyy nyt kyllä laittaa propsit porukoille kotiin päin että kiitos todella hyvästä pikku rinkasta, ei nimittäin tunnu missään vaikka koko päivän kantaisi! Jea!

Pari sanaa Pariisin metrosta: gotta love it. Kulkee joka paikkaan, helppo lukea karttoja (jos tietää minne on menossa!) ja kauaa ei joudu odottelemaan koskaan. Ja vanhat metrotunnelit ja -asemat on niin siistejä!

Kuka muuten oli se henkilö joka päätti että Helsingin metro on niin... oranssi? Eipä siinä, kyllä siitäkin tykkään, mutta tästä värimaailmasta saa musta pienemmällä todennäköisyydellä päänsärkyä.

Suuntana oli siis Pompidou, sotasuunnitelmana purjehtia suoraan sisään ilman mitään jonotusta, mutta toisin kävi. Ensin jonotin sisään museoon, sitten jonotin narikkaan, narikasta sanottiin että vaikka alle 25-vuotiaana eurooppalaisena pääsen sisään ilmaiseksi mun pitää kuitenkin ensin jonottaa että saan lipun että voin jättää kamani narikkaan, no sitten jonotin lippua ja sitten vielä uudestaan narikkaan. Olin paikalla varttia vaille yksitoista (Pompidou aukeaa yhdeltätoista, tiedän, oli vähän optimistista) ja astuin ensimmäiseen näyttelyyn kahdentoista jälkeen. Great.

Wo-hoo, jo puolen tunnin jonotuksen jälkeen sisäänkäynnille enää tämän verran matkaa

Ja kaikesta jonotuksesta huolimatta aika rauhassa sai kulkea.

Oli kyllä sen arvoista. Pysyvät kokoelmat olivat kyllä mittavat mutta niin mielenkiintoiset että kyllä ne jaksoi katsella, varsinkin 60 -luvulta nykypäivään -setti oli todella siistiä. 1900-luvun modernistit jäivät sen jälkeen vähän varjoon, mutta kyllä mä kävin parit picassot bongaamassa ihan vaan muodon vuoksi.

Pakollinen peilikuva!

Tää oli jotenkin aika mahtava teos, jossa ei ollut mitään sen kummempaa kuin pieniä ja suuria onnettomuuksia vuosien varrelta ja taustamusiikki. Tuli aika hauska hetki kun kaikki vakavina seurasivat valkokankaan tapahtumia ja jossain vaiheessa paikalle istahtaneet lapset alkoivatkin nauraa leffan kommeluksille :D Ja nauru tarttuu, pian salissa nauroivat kaikki kun mustavalkoiset heput kompastelivat ja vanhat autot ajelivat heinäpaaleihin kankaalla.

Kannatti jonottaa myös ihan vaan maiseman takia.

Poikkesin ilmaisten huvituksien linjasta ja maksoin kympin päästäkseni myös vaihtuviin näyttelyihin. Se oli vähän plus miiinus nolla, sillä niihin saikin sitten taas jonotella noin tunnin. Ilmeisesti pariisilaiset ovat jo nähneet pysyvät näyttelyt sata miljoonaa kertaa ja ryntäävät sitten antaumuksella vaihtuviin näyttelyihin. Jonotus palkittiin jälleen, sillä toinen näyttelyistä, valokuvaaja Henri Cartier-Brenssonin urasta kertova n. 500 kuvan pläjäys oli aivan huikea. Sieltä löytyy kesäkuun alkuun saakka, suosittelen ;) Toinen vaihtuva näyttely, Le Surréalisme et l'Objet oli melkoinen läpileikkaus surrealistista sekoilua ja aika nopeasti nähty.

Kello oli lähempänä viittä kun lopulta poistuin Pompidoulta ja suuntasin edellisen päivän seikkailuseuduille etsimään mukavia kauppoja joista ostaa vähän matkaevästä. Loppuilta meni syödessä ja hämärtyvässä Pariisissa ympäriinsä kävellen.

Ensi kertaan Louvre, kyllä mä vielä joskus otan koko mestan haltuun!

Lopulta oli kuitenkin pakko valua bussille. Tällä kertaa olin kaukaa viisas ja läheltä röyhkeillä kyynärpäillä varustettu ja pääsin ensimmäisten joukossa bussiin ja varaamaan yläkerran eturivipaikat, joista oli paras näköala ulos suoraan eteen ja ennenkaikkea enemmän jalkatilaa (melkein tuli huono omatunto kun ryösti sen etuoikeuden joltain mua pidemmältä...) ja paluu sujuikin huomattavasti mukavammissa merkeissä kuin menomatka. Ja sitten oli aamu, ja olin Amsterdamissa, ja Pariisi tuntui kaukaiselta unelta. Junassa Haarleminn repusta kuitenkin löytyi aamupalaa joka todisti että hitto soikoon, siellä vaan oltiin.

Panostin kevään ekoihin kirsikoihin ja niin megahyvään juustoon ja säästin patongissa eli pöllin hostellin aamiaiselta!

Kaiken kaikkiaan ihan huikea reissu. Vaikka mieltä mullistavimmat asiat tulivat tällä reissulla taiteesta, jotenkin mieleen jäi myös vapaus. Kuinka siistiä on että voin vaan hypätä bussiin ja olla Pariisissa! Ja että voin mennä siellä minne lystään ja kaikki vaan sujuu! Vaikka seura matkan ekalla puoliskolla olikin loistavaa, oli myös aivan ihanaa olla liikkeellä yksin ja vastuussa vain itsestään. Meinasi tirahtaa kyynel toiseksi vikana aamuna metroa ootellessa kun tunsin itseni vaan niin käsittämättömän vapaaksi. Tätä lisää!