Deutschland, Teil zwei: Suddenly, Jamie Cullum

Mannheim, oi Mannheim ja unelmien täyttymys!! Tätä oli meinaan odotettu. Treffattiin Haggerin kanssa sovitusti Mannheimin asemalla ja aikaa kun oli vaikka kuinka runsaasti, käytiin ensin syömässä ja sitten vielä tsekkailtiin vähän Mannheimin nähtävyyksiä (ei mitään kovin kummoista).

Currywurst ja olutta! Saksassa ollaan!

Keskittymiskyky turisteiluun oli nollan luokkaa, ei tänne maisemia kattelemaan tultu... Ja valitettavasti tän kierroksen jälkeisistä tunnelmista ei oo enää valokuvatodisteita (muualla kuin Haggerin puhelimessa) koska jätin kameran rinkan ja muun ylimääräisen kaman kanssa asemalle säilytykseen kun siirryttiin hyvissä ajoin about tunti ennen ovien aukeamista jonottelemaan Rosengartenille. Oli tosi sivistynyttä jonotusta, ensin sisään Rosengarteniin, sitten vielä salin ovien edessä. Oltiin tosi tehokkaita jonottajia, vuorotellen tehtiin keikkaa vessaan tai baaritiskille! Sivistyneisyys kumminkin loppui sillä sekunnilla kun salin ovet aukes, ja oli kyllä onneakin vähän matkassa sillä jostain käsittämättömästä syystä suurin osa kansasta suuntasi lavan keskiosalle - me taas rynnättiin täpöllä flyygelin kohdille ja ai ai ai että, eturivissä flyygelin kohalla, salin parhaat paikat!!!!!

Ja no lopun voi arvata. Ihan. Älytöntä. Vielä paljon parempaa kuin olin osannu odottaa. Menkää kaikki tsekkaamaan Jamie Pori Jazzeille ens kesänä, ette varmasti kadu! Hullu energia. Aina välillä saattaa hetkellisesti luulla että kukaan ei enää keksi mitään uutta populaarimusassa, mutta se on just parasta just siks että on huikeeta tajuta olevansa väärässä kun joku vetelee radiohittejä käyttäen flyygeliä melko innovatiivisilla tavoilla perkussioina :) Ainoo vika että keikka loppui kesken, sillä uuden levyn paras biisi jäi soittamatta. Yleisö oli aivan hulluna messissä niinkuin alla oleva video encoresta todistaa, että ei ainakaan ollut siitä kiinni!

Sokerina pohjalla kerrottakoon vielä hauska tarina mun elämäni tilaisuudesta tarttua Jamie Cullumia takapuolesta, nimittäin keikan aikana hän myös laskeutui lavalta yleisön joukkoon. Ei tää meille ollut sillain kiva juttu, koska Jamie hyppäsi alas sieltä lavan keskikohdilta niin sillä hetkellä kun Jamie katosi yleisön sekaan mun oli aivan turha toivo tähyillä siihen suuntaan. Kattelin bändiläisiä lavalla ja jammailin kun jotenkin äkkiä noteerasin että ihmiset meidän takana on hävinnyt ja kun käännyin niin kappas Jamie Cullumhan se siinä kahden metrin päässä kävelee suoraan kohti ja laulaa Love fo Sale. Jamie tulee siihen mun ja Haggerin väliin ja elehtii siinä samalla että voisittekos nostaa mut tästä aidan yli. Pitäisin meitä molempia melko epäfanaattisina faneina ja ennenkaikkea hyvin reaktiivisina yllättävissäkin tilanteissa mutta nyt kyllä molemmat jäädyttiin hetkeksi aivan täysin :D Kyllähän me nyt lopulta yks jazzpianisti saatiin mojobarrierin yli autettua mutta huh huh, oli se nyt vähän semmoinen tilanne että mitä saanko mä koskea suhun. Huh huh huh. Seuraavat puol tuntia ei auttanut kuin miettiä että mitäs hittoa tässä just äsken tapahtu. Että sellainen keikka, heittämällä top-3:seen!!